perjantai 11. syyskuuta 2015

Villamattokokemus


Täällä yksi hidas bloggaaja taas suunnittelee syyskotia. Viltit on kaivettu takaisin varastosta ja hämärtyvin illoin voi taas poltella kynttilöitä. Uusi suosikkimateriaalini tekstiileissä on nykyään villa. Työssäni myös asiakkaat ovat innostuneet yhä enemmän ja enemmän villasta, ja olemme toteuttaneet jo muutamat upeat villaverhotkin! Villa tunnetaan tietysti paremmin kuitenkin matoissa ja yksi yksilö löysi tiensä minunkin kotiini jo tovi sitten ja on ollut korvaamaton.
Ostin jokin aika sitten elämäni ensimmäisen villamaton, ja se on osoittautunut todella laadukkaaksi, helppohoitoiseksi ja mieluisaksi valinnaksi koirakotiin. Mielestäni kaiken pitää olla helppohoitoista, mutta kauneudesta en haluaisi tinkiä, joten villamatto on ollut meille nappi valinta. Puhtaanapitoon riittää pelkkä imurointi ja villahan ei ime nestettä itseensä hyvin. Pandora-maton hyviä puolia on myös sen käännettävyys. Tämä Annon Pandora-villamatto on ohut, mutta hyvin pehmeä ja samalla kevyt, vaikka kokoa sillä on 
2 x 2,9 m. Mietin pitkään mustavalkoisen ja harmaavalkoisen vaihtoehdon väliltä, onneksi päädyin mustavalkoiseen, se ei ole lainkaan niin rauhaton kuin kuvittelin ja tuo vaaleaan kotiin kivan kontrastin. 


niina