lauantai 2. marraskuuta 2013

Köpiksen tunnelmia: Egen mattotehdas



































Ensimmäinen aamuherätys Köpiksessä jo viideltä aamulla tuntui edellisen päivän aamulennon jälkeen (herätys oli vielä aikaisemmin) hieman hankalalta. Siitä huolimatta reippaina suuntasimme jälleen lentokentälle ja sieltä maan sisäinen lento aamun valjetessa Egen mattotehtaalle Herningiin. Tehtaan vaikuttava muurimainen julkisivu ja todella siisti etupiha patsaspuistoineen tekivät heti vaikutuksen ja lupailivat mielenkiintoista vierailua.
Sisään astuttuamme ei voinut olla kiinnittämättä huomiota upeisiin kokolattiamattoihin, joita olikin melkeinpä joka tilassa erilainen, mutta silti kaikki sopivat hienosti yhteen. Tehdaskierroksella kävimme läpi mattojen valmistusta ja meille värjättiin malliksi matto pienestä merenneitopatsaasta. Ja nuo upeat naisen kasvotkin todella ovat mattoon värjätyt! Tehdaskierroksilla innostun myös aina kuvaamaan kaikenlaisia pakkausmateriaaleja ym. tarviketta, niistä vaan saa jotenkin tosi hauskoja kuvia, että on ihan pakko :) Kuvatuinpia taisivat olla tällä kertaa kuitenkin tehtaan takapihalla asustelevat puhvelit. Hei kuinka monen tehtaan takapihalla on puhveleita (tai muitakaan eläimiä) ihan vain siitä syystä, että on ikkunasta jotakin mukavaa katseltavaa :) 

-maiju


2 kommenttia:

  1. Vitsit, varmasti mielenkiintoinen tuo mattotehdas! Hienoja kuvia! Piti jäädä ihan tuijottamaan noita kuvia, kun olivat niin erikoisia:)!

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) kyllä oli mielenkiintoista ja tosiaan kaikenlaisista asioista tuli otettua kuvia. Onneksi on nyt tämä blogi jossa niitä voi julkaista, muuten en oikein tiedä mitä niillä tekisi :)

    VastaaPoista