perjantai 1. elokuuta 2014

Perjantaibiisi: Vance Joy - Riptide













Hyvää  Huomenta!
Tänään on jännä päivä, sisältäen vähän kuvausmatskua telkkariin, viikonloppureissuun lähtöä ja huippu kivaa iltapäivä palaveria duunissa. Nautin! Siksi tämä ralli, jota aamun olen fiilsitellyt, teille perjantain ratoksi.  Vance Joy - Riptide

-niina

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Pandora & Ton


Loppukesään venähtäneet tupaantuliaiset häämöttävät edessäpäin ja pitäisi laittaa kotia samalla tahdilla, kuin paahtaa töissä pitkää päivää. Päätin heti uuteen kotiin muutettuamme, että koti laitettaisiin kuntoon pikkuhiljaa huone kerrallaan, jotta pakka pysyy kasassa, järjestelmällisesti ja selkeästi kuten työssäni olen tottunut. Kas kummaa nyt kesä on kohta puolivälissä ja kotia on sisustettu ilman järjestelmällisyyden hiventä, toisin sanoen sieltä täältä ripsuttaen. Vaikeinta itselle suunnittelussa on työminän ja minän risteytys, jolloin työminä päättää toista ja minä toista ja mies vielä kolmatta. Kirsikka on niin sanotusti asetettu kakun päälle. 

Kodista tulee silti hyvin mieluinen ja meidän näköinen, enimmäkseen huvittaa tämä oman projektin surkea johtaminen ja sekavuus =) Ja ehkä näin on juuri siksi, että asiakkaiden kanssa olen aina hyvin pedantti projektin kulun suhteen. 



 kuvat lainattu: Kodin1, Homevialaura, Forme  


Nyt olen taas tehnyt edistysaskeleen ja löysin meille kotiin vihdoinkin mieluisan jättikokoisen maton olohuoneeseen. Anno Collectionin  Pandora-villamatto löytyi Kodin 1:stä ja laitoin sen heti tilaukseen. Tähän asti olohuoneessa ollut vaalea matto on vaikuttanut pliisulta ja on myös mielestäni liian pienikokoinen jättisohvaan verrattuna. Uudella villamatolla on kokoa 200x290 cm ja se kokoaa yhteen kaikki asunnossa olevat pienet mustat yksityisohdat. Olen myös etsinyt keittiöön ruokapöydän kaveriksi mieluisia tuoleja, enkä ole osannut päättää olisivatko ne oikein modernit vaiko sielukkaat wieniläistuolihenkiset. Näin Homevialauran ihanassa blogissa jutun kyseisistä tuoleista ja tajusin että meille tulee ehdottomasti ruokatuoleiksi nuo sympaattiset wieniläistuolit. Vallilassa sijaitseva Forme maahantuo näitä kauniita TON-tuoleja ja niitä voi ostaa vieläpä kohtuu hinnalla.

Onneksi mun ihka ensimmäinen keskikesän kesäloma häämöttää edessä päin ja ehkä aikaa jää keskittyä hieman paremmin omaankin projektiin. Tavoitteena olisi saada se myös pian päätökseen. Nähdään miten käy ;).

-kesäkuun lumisateisin tunnelmin, Niina






perjantai 6. kesäkuuta 2014

Viherkasvimuistoja Milanosta

Työkiireet eivät hellitä, mutta nyt on pakko pitää pieni blogihetki! Palaanpa taas huhtikuisiin Milanon messumuistoihin. Minulle messuista jäi parhaiten mieleen rönsyilevät viherkasvit. Niitä on täällä blogimaailmassa jonkinaikaa vilahdellutkin, mutta silti oli hiukan yllätys kuinka paljon niitä oli messuilla käytetty. Viherkasveja näkyi todella monen osaston somistuksessa. Hyvin yleinen piirre oli viherkasvien yhdistäminen industrial-henkeen. Monen osaston rakenne muodostui mustista teräskehikoista ja rakenteista, joiden välistä rönsyili viherkasveja. Usealla osastolla oli ihan oikeita korkeita puita. Täytyy sanoa, että kyllä tämä minuun upposi. Milanon innoittamana parvekkeellemme onkin suunnitteilla rönsyilevä kesäkukkalajitelma. Industrial-henkeä tuo meidän huonokuntoinen ruosteinen aaltopeltikaide :) Toteuttamista vaille valmis siis! En ole kiireiltäni ehtinyt vielä kesäkukkia hankkia. Jospa viikonloppuna :)

Mukavaa viikonloppua! 

-maiju 

torstai 8. toukokuuta 2014

Mikä tuuri!













Kevät vilistää hurjaa vauhtia ja blogi on jäänyt viimeaikoina täysin töiden ja lomailun jalkoihin. Hurja määrä Milanon kuvia odottaa pääsyä postauksiin, joten aloitetaanpa nyt majoitusaiheella.

Matkustin siis huhtikuussa rakkaiden kollegoideni Sisustusvimman Tommin ja Hannakaisan kanssa Milanoon, jossa järjestettiin jokavuotiset Salone del Mobile -kalustemessut sekä Milan Design Week. Päätimme hotellin sijasta vuokrata asunnon ja sopiva löytyikin Airbnb-sivuston kautta varsin kohtuuhintaan. Hotellit ovat messujen ajan Milanossa todella kalliita, joten asunnon vuokraaminen messujen ajaksi on käsittääkseni aika suosittu vaihtoehto.

Muutaman pikkukuvan perusteella oli vaikea etukäteen odottaa mitään ja pääasia olikin, että jonkinlainen majapaikka löytyy ja että omistaja saapuisi varmasti paikalle. Muutama riemunkiljahdus kyllä pääsi, kun saavuimme asunnolle. Ihan näin isoa ja viihtyisää asuntoa emme osanneet odottaa. Asunto oli hauska sekamelska vanhoja huonekaluja, industrial-henkeä, loft-asuntoa, hiukan nuhjuinen, mutta niin sympaattinen!

Kyllä meidän kelpasi väsyttävien messupäivien jälkeen kömpiä kämpille, nostaa jalat kattoon ja juoda muutama lasillinen viiniä italialaisten herkkujen kera.

Messuista ja Design Weekista juttua luvassa myöhemmin.

-maiju









keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Työn ohessa


Kuvat:    H&M home, Casadeco, Etsy, Finnishdesignshop


Ihanaa, kevät on jo pitkällä ja oon vihdoin saanut myös fiilisken ja energiatason sille asteelle kun keväällä kuuluu olla. Lieneekö syynä uusi aamuinen vitamiinipore vai mikä? =) Kaikkea kivaa on meneillään niin töissä kuin kotona. Oon nyt ottanut oikein urakalla asiakseni saada meidän kodin vihdoin kuntoon ja työn ohessa on tullut tilattua sinnekin hieman jo uusia kalusteita ynnä muuta oheismateriaalia. Oon hurahtanut ihan kunnolla mm. tekstitauluihin ja luonnonmateriaaleihin, joten tilasin aika mageen mustan aidon rottinkisen Vicenza-tuolin, joka sopii niin ulos kuin sisälle. Yllätyksekseni tuoli on niin hyvin muotoiltu, että siihen voisi vaikka nukahtaa. 

Verho asia on ahdistellut mua jo pidempään ja vihdoin tein päätöksen ja tilasin yllä olevasta Casadecon Origins-kankaasta laskosverhon makkariin. Aika ihanan graafinen kangas pellavapohjalla. Joku varmaan ihmettelee, mikä ihmeen vaikeus nyt suunnitelijalla on tehdä valintoja kotiin, mutta KYLLÄ, oman kodin suunnittelu  on minulle tehtävistä vaikein =)

Myös kaikkea DIY-kalusteita on työn alla, niistä lisää tuonnempana. 
Ihanaa keskiviikkoa!

-niina



perjantai 7. maaliskuuta 2014

Innoluxia ihastelemassa





Helmikuu hujahti hurjaa vauhtia ja työkiireiden vuoksi täällä blogissakin ollut melkoisen hiljaista. Ehkäpä kevättä kohden taas vilkastuu, vaikka työt ei kyllä näytä tästä vähenevän. Virtaa sen sijaan tulee koko ajan enemmän! Uutta virtaa saatiin myös SI:n kevätkokouksesta, joka pidettiin viime kuun lopulla Innjokin tiloissa. Ihastelimme Innolux -uutuuksia ja tietysti upeita designklassikoita. Kuulimme myös mielenkiintoisen luennon valaistuksesta sekä Innojokista yrityksenä. Oli hienoa kuulla, että monet yrityksen tuotteista ovat nuorien suomalaisten muotoilijoiden tai muotoilijaopiskelijoiden suunnittelemia. Sen mielestäni näkee tuotteista. Klassikoiden rinnalla on rohkeita innovatiivisia tuotteita, joista varmasti osasta tulee tulevaisuuden designklassikoita. Itse haaveilen Lisa Johansson-Papen Sipuli- ja Belle-valaisimista sekä Katriina Nuutisen Candeo -kirkasvalolaitteesta, joka toimii samalla tavallisena kattovalaisimena.

Mitä te pidätte Innoluxin tuotteista?

-maiju

torstai 13. helmikuuta 2014

Mökki tuli taloon

























































Kävimme Niinan kanssa jokin aika sitten asiakkaamme toimitilassa palaveeraamassa. Asiakaamme esitteli samalla leikkimökkiä, jonka hän on suunnitellut omille lapsilleen. Ajattelin heti tietysti omaa poikaani, kuinka innoissaan hän mökistä olisi. Ja minusta mökki on myös huippuhauskan näköinen! 

Muutaman viikon mökki kummitteli mielessäni ja yritin kovasti miettiä mahtuisiko meille sellainen. Kun asiakkaamme tarjoutui lahjoittamaan meille oman mökin, en voinut enää vastustaa ja niinpä meillä on nyt olkkarissa leikkimökki :) Mielestäni se sopii olohuoneeseen yllättävän hyvin! Mökkiin siirrettin pojan huoneesta Brio-hella ja ruoanlaittovälineet. Siellä on nyt pidetty jäätelö- ja nakkikioskia vuorotellen.

Mökin voi halutessaan purkaa välillä osiin ja laittaa kätevässä säilytyslaatikossaan vaikka sängyn alle. Se on valmistettu täysin kierrätettävästä Eco Board -levystä. Valitettavasti mökki ei ole ainakaan toistaiseksi sarjatuotannossa. Toivottavasti tulevaisuudessa! Sitä odotellessa mökkejä voi kuitenkin tiedustella täältä.

-maiju

Mökin suunnittelu ja valmistus: Juha Hepokorpi / Happy Print Oy